Postiluukkuun tipahtaa nykyään muutamia sanomalehtiä ja aikakauslehtiä oikeastaan vain keskiviikkoisin tai torstaisin. Muina päivinä mahdollinen posti onkin enimmäkseen A5- kokoisia kirjekuoria, joissa on sisällä lasku. Niin sinäkin päivänä, jolloin saalis oli vain yksi laskun kokoinen kirje. Mutta ei se ollutkaan lasku, vaan kirje entiseltä työtoveriltani Marjalta, jonka lähdöstä työyhteisöstä on kulunut jo yli 30 vuotta. Yhteydenpito on kuitenkin jatkunut, tosin lähinnä joulukortilla ja muutamalla tapaamisella. Kuori sisälsi iloisen yllätyksen: pienen ruutupaperille käsin kirjoitetun kirjeen ja sen sisällä pienen liinan.
”Hei, korona jatkuu ja voi, miten kurjalta tämä aika joskus tuntuu. Ei voi vierailla eikä kutsua vieraita, mutta onneksi voimme hyvin ja olemme terveitä.
Odotan kovasti jo kevättä ja sen tuomaa lämpöä, silloin pääsen taas kutomaan. Nyt olen leikannut kuteita ja tehnyt jämäkankaista tällaisia pieniä liinoja. (Itse käytän sitä leipäkorissa, sämpylöiden alustana).
Toivon, että liina tuo sinulle tuulahduksen keväästä, sen valosta ja lämmöstä. Se kertoo myös, että olen ajatellut sinua. Toivon, että voit hyvin ja jaksat pitää huolta itsestäsi ja läheisistäsi.
Kevään tulon ja koronan menon odotuksin, Nuuska-Muikkusen kevätlaulun sanoin:
”Yksi osa odotusta
kaksi osaa
kevätkaihoa
ja loput hillitöntä
yksinolon hurmaa”
Lämpimin terveisin Marja”
Kirje sai minut sanattomaksi ja liikuttuneeksi. Lähimmäisyyttä ja auttamista on monenlaista, eikä ilon tuottaminen, yllättäminen, ole niistä vähäisin. Se, joka haluaa, löytää siihen myös keinot.
Ulla Pohjolan-Pirhonen
Samasta puusta - Ajatuksia auttamisesta 