Keitä olemme

Ajatteleminen on yksinäistä puuhaa. Tässä blogissa kirjoitetaan ajatuksia auki ja jaetaan niitä muiden kanssa. Osallistu keskusteluun täällä tai omassa mielessäsi.

Täällä jaetaan ajatuksia auttamisesta ja autetuksi tulemisesta. Molemmat kuuluvat kristinuskon ytimeen. Avun piiriä ei rajata: myös tuntemattomalle ojennetaan käsi.

Ajatukset syntyvät yhteisestä puusta. Me ihmiset olemme samasta puusta, vaikka jokainen ainutlaatuinen. Pärjäämme paremmin, kun teemme ja jaamme yhdessä. Sekin helpottaa, kun huomaa muidenkin miettivän näitä samoja juttuja. Kaikki me eletään ja kaikki me kuollaan.

Meillä kirjoittajilla on jokin yhteys Vantaankosken seurakuntaan. Olemme siellä töissä tai vapaaehtoishommissa. Tai asumme Länsi-Vantaalla Vantaankosken seurakunnan alueella. Tai meitä on nykäisty hihasta, että ”Tule kirjoittamaan tähän blogiin”.

Tiina László

Olen ollut Vantaankosken seurakunnassa töissä parikymmentä vuotta, aluksi diakoniatyöntekijänä ja nyt muutaman vuoden pappina. Tykkään kirjoista ja eläimistä, kesyistä ja villeistä, ja kävelen paljon. Se hoitaa myös sieluani.

Liisa Ojalainen

Koulutukseltani olen teologian maisteri ja tällä hetkellä työskentelen Vantaankosken seurakunnassa lastenohjaajan sijaisena. Aiemmin elämässäni olen työskennellyt apteekki- ja hammashoitoaloilla. Kaikissa näissä ammateissa antoisinta on minulle ollut ihmisten kohtaaminen. Vapaa-ajalla tykkään harrastaa liikuntaa, hoitaa kymmeniä viherkasvejani ja neuloa villasukkia.

Minna Haikka

Teen Vantaankosken seurakunnassa vapaaehtoistyötä. Olen mukana tiistaisin ruokakassien jakelussa. Olen tullut seurakunnan vapaaehtoistoimintaan syksyllä 2018. Viime vuoden käväisin kirkkoherranvirastossa sihteerin töissä ja nyt olen taas palannut vapaaehtoiseksi. Metsä on minulle maailman tärkein paikka. Rakastan varhaisia aamuja, etenkin keväällä ja alkukesästä.

Ulla Pohjolan-Pirhonen

Toimin vapaaehtoistyössä Naisten Pankin sekä Skuoritsan Mariakodin hyväksi. Molemmissa työni alkoi jo toimiessani pappina Vantaankosken seurakunnassa. Luen paljon ja laulan mielelläni.  Elämässä riittää ihmettelemistä.

Jukka-Pekka Virtanen

Olen diakoni, perheneuvoja ja psykoterapeutti. Työskentelen tällä hetkellä Vantaan seurakuntien perheneuvonnassa.

Eeva Lehtineva

Toimin osallisuuskoordinaattorina Yhteisessä Pöydässä, joka on vantaalainen ruoka-avun konsepti. Pidän reissaamisesta, nautin luonnosta ja lastenlasten kanssa touhuamisesta.

Marika Pasanen

Olen nuorisotyönohjaaja, jonka vastuualueena on erityisnuoriso- ja rippikoulutyö Vantaankosken seurakunnassa. Nuorisotyötä olen saanut tehdä noin 15 vuotta tähän mennessä. Vapaa-ajalla puuhastelen lasten kanssa, nautin lukemisesta sekä kutomisesta ja ihan vaan laiskottelusta.