Oma ääni: Nina, 86

Tämä aika elämästä:
Minua ei sinänsä vaivaa se, että minä olen yksin, jos siellä viihtyisi siinä asunnossa. Mulla on ollut semmoinen sanonta jo vuosikymmeniä, että kun mä olen yksin, mä olen aina hyvässä seurassa.

Ikä:
En mä kyllä ainakaan niin vanhaksi tunne kuin mä olen. Mua aivan ihmetyttää se, että onko mulla tosiaan 86 vuotta ikää.

Iän tuomaa muutosta:
No nämä kaikki vaivat.
Esimerkiksi ihmiset saattavat huutaa sanottavansa kovaa, kun luulevat, että minä en kuule. Ja sitten toistavat kahteen kertaan, kun luulevat, etten minä ymmärrä.

Hyvää ikääntymisessä:
En minä tiedä, mikä tässä parasta olisi. Ellei se tietopuoli [että tietää aika paljon asioista], silloin ainakin, kun pysyy vielä avoimena uudellekin tiedolle.

Ninan koko haastattelun voi katsoa videolta Vantaankosken seurakunnan YouTube-kanavalla.

Katso myös aiemmat Oma ääni -sarjan videot:
Kari, 75
Helena, 72

Oma ääni on sarja +65-vuotiaiden haastatteluja, joissa he pohtivat ikääntymistä.

Lea, 90

”Lapsena tein paljon isän kanssa töitä yhdessä: syötin viljaa puimakoneeseen, olin kaatamassa tukkeja, tein puusaaveja. Ja ompelin paljon, ensin kaikki nukenvaatteet, sitten omani. 14-vuotiaana tein itselleni kengät isän sarkahousuista, kolminkertaiset tallukkaat, joihin suutari antoi lestin. Hän ei kuitenkaan meinannut sitten uskoa, että minä olin itse ne ommellut. Ompelin isän kanssa miesten turkkeja, niissä oli paljon työtä. Isä oli räätäli, äiti koulutettu ompelija. Minä en käynyt kouluja, kun sota tuli väliin.

Isä hoiti minua paljon. Hän opetti minut rukoilemaan ja auttamaan muita.

Sain neljä lasta. Olen katunut, etten eronnut miehestäni aiemmin. Hän muutti toiselle paikkakunnalle töihin ja jätti minut selviämään yksin lasten kanssa. Tuli välillä vain käymään ja oli väkivaltainen. Kerran jo luulin, että kuolen, kun hän piti pyssyä niskassani. Vain vuokraisännän väliintulo pelasti minut.

Kun vielä olimme naimisissa, rakensin tiilitalon. Kaksi viikkoa mukana oli muurari, mutta sitten hän kuoli. Hän oli onneksi ehtinyt neuvoa minua. Tein valut ja sekoitin sementin lapiolla. Kannoin tiilet, muurasin ja rappasin. Kun rakennustarkastaja tuli, hän oli näkemäänsä tyytyväinen ja sanoi, että on selvästi ammattitaitoisen ihmisen työtä!

Kattoa en pystynyt tekemään omin voimin, mutta maalasin sen yksin.

Nyt on vähän vaikeaa, kun on vakavia sairauksia, kuulo menee ja näkö huonontunut. Liikkuminenkin on hankalaa. Elinaikaa ei ole enää paljon. Mutta ompelin pojalle tänä syksynä vielä kolmet housut. Pidin pahvinpalaa vierellä että tulee suoraa ommelta.

Jumalaan turvaaminen on pitänyt minut pinnalla.

Elämä on ollut toisaalta hirveän rikasta. Pääsin myöhemmin matkustelemaan, kävin monessa maassa. Kolme viikkoa olin Israelissa ja vierailimme myös Jeesuksen haudalla. Mittailin sitä hautapenkkiä ja ajattelin, että Jeesus on ollut korkeintaan minun pituiseni. Siihen aikaan ihmiset olivat lyhyempiä.

Että onko vielä unelmia? Haaveilen siitä, että pääsisin Taivaan kotiin ja saisin hoitaa siellä ruusuja. Rakastan ruusuja ja puutarhanhoitoa.

Nuoremmille haluaisin sanoa, että elämää varten kannattaa harjoitella monenlaisia kädentaitoja, sillä aina voi tulla myös huonompia aikoja. Silloin kaikenlaisesta osaamisesta on hyötyä!”

haastatteli Tiina László

Oma ääni: Helena, 72

Ilo:
”Pojan lapset. Mä olen pitkän aikaa aina onnellinen, kun mä käyn heillä.”

Iän tuomaa muutosta:
”Ei sillä lailla enää mennä, kun mä olen ollut niin rivakka liikkeissäni aina ja työnteossakin.”
”Ja kun nyt olen ollut 11 vuotta leskenä. Se oli mulle niin kova paikka silloin, että ajattelin, etten selviä.”

Miten ikääntyneet pitäisi huomioida paremmin?
”Pitää huomioida kaikki ihmisen sairaudet ja myös se, mitä hän vielä pystyy tekemään.”

Hyvää ikääntymisessä:
”Kun ei tartte enää kellon kanssa mennä.”

Helenan koko haastattelun voi katsoa videolta Vantaankosken seurakunnan YouTube-kanavalla.

Oma ääni on sarja +65-vuotiaiden haastatteluja, joissa he pohtivat ikääntymistä.

Pyöreä logo, jonka sisällä teksti +65.