YMPYRÄ SULKEUTUU

Loppukesällä 2018 sattuman kautta kuulin minkälaista vapaaehtoistoimintaa seurakunnassamme järjestetään. Silloin toimittiin vielä Myyrmäen kirkolla.  Syksyllä alkoi pyöriä taas Kirkkoravintola kesätauon jälkeen.  Minut houkuteltiin siihen mukaan: ” Voit tulla vaikka ihan katsomaan mitä siellä tapahtuu ja mitä siellä tehdään. Ja tutustumaan porukkaan.”

Jotenkin ajatus tuntui kiehtovalta, olin ollut jonkin aikaa työttömänä ja kaipasin vaihtelua ja tekemistä eläämääni. Niinpä marssin Kirkkoravintolan ensimmäisenä perjantaina Myyrmäen kirkolle ja löysin sieltä eläväisen ja nauravaisen vapaaehtoisten porukan. En tuntenut ketään, mutta juttu alkoi heti sujua ja minut toivotettiin hyvin lämpimästi tervetulleeksi mukaan. Heti silloin ihmettelin ja hämmästelin ihmisten pyyteetöntä auttamisen halua – jokainen oli siellä vapaaehtoisesti ja silti täysillä mukana.

Syksyisistä perjantaista tuli minulle henkireikä. Elämäni sai merkitystä. Kun tuli loppuvuosi ja tiesin aloittavani vuoden alussa työt, hiukan surin sitä, etten päässyt enää tähän toimintaan mukaan. Kunnes sitten tänä vuonna,  ahdistavan koronakevään jälkeen olin varma, että haluan taas elämälleni jotain sisältöä ja päästä auttamaan jossakin.

Niinpä ympyrä on sulkeutunut. Nyt täyttelemme tiistaisin ruokakasseja  ja tuotamme toisille ja myös itsellemme suurta auttamisen iloa. Onneksi oli syksy 2018 ja Kirkkoravintola!

Onneksi uskalsin. 

Minna Haikka