Ammattilaiseksi kirkon auttamistyöhön?

Olen Karoliina Leikkari ja toimin diakoniharjoittelijana Vantaankosken seurakunnassa keväällä 2023 sosionomi-diakonin opintoihini liittyen. Olen päässyt oppimaan auttamistyön keskeisiä asioita diakoniatyön konkareiden parissa. Ensimmäisen kuukauden aikana olen pohtinut erityisesti kohtaamisten merkitystä. Jokainen kohtaaminen voi olla merkityksellinen. Vaikka kyseessä olisi teknisesti vain ruokakassin ojentaminen apua tarvitsevalle, voi kohtaamiseen sisältyä ele tai toivotus, josta jää lämmin tunne. Kovin helposti kohtaaminen voi jäädä myös kliiniseksi. Paljon riippuu siitä, miten olen läsnä tilanteessa.

Toivoisin, että pystyn näkemään ja kuulemaan toisen ihmisen tarpeen ja hädän, niin että hän voisi kokea olevansa arvokas. Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen liittyy ajatus siitä, että jokainen on Jumalan luoma ja Jumalalle rakas. Haluaisin nähdä jokaisen ihmisen tällä tavoin, myös itseni. Ihminen voi oman elämänsä piirissä olla täysin vailla tuota kokemusta, vaikka sen välittämiseen ei välttämättä tarvita paljon aikaa.

Kun on taloudellisessa ahdingossa, pienikin rahallinen helpotus voi olla tärkeä apu.  Resurssit eivät aina mahdollista vaikean tilanteen täydellistä ratkaisua. Raha ei myöskään ratkaise kaikkea. Talousneuvonta auttaa ihmistä huomaamaan, kuinka asioita voi ruveta korjaamaan. Taloudellisessa ahdingossa kuulluksi ja nähdyksi tulemisella on tärkeä merkitys. Silloin on enemmän voimia tehdä tarvittavia toimia oman tilanteen helpottamiseksi.

Olen miettinyt sitäkin, että auttaja saattaa tulla huijatuksi. Tämä on harvinaista ja kyse on pienistä asioista. Kaikesta voi kuitenkin auttamistyössä oppia, kuten esimerkiksi siitä, että osaa kysyä oikeita kysymyksiä. Tärkeintä on olla läsnä kohtaamistilanteessa. Haastavista tilanteista on tärkeä päästä puhumaan jälkikäteen työtiimissä. Erityisen tärkeää se on opiskelijalle.

Olen saanut toimia ohjaajana myös sururyhmässä, jonka tarkoituksena on auttaa osallistujia oman surunsa käsittelyssä. Oman surukokemuksen jakaminen vaatii keskinäistä luottamusta. Surun yhteinen käsittely on voimauttava kokemus, joka herättää ihmisissä toivoa. On ollut hienoa nähdä tällainen puoli kirkon työstä.

Harjoitteluni aikana minulla on ollut koskettavia kohtaamisia. Olen saanut niistä rohkaisevaa palautetta, mikä on auttanut minua näkemään itseäni tulevaisuudessa auttamistyössä. Opintojen kautta tulevan ammatillisuuden lisäksi riittää, että on kuulevat korvat ja aikaa viipyä ihmisen kanssa, ehkä myös jokin rohkaiseva sana. Luotan, että Jumala on kanssani jokaisessa kohtaamisessa.

Karoliina Leikkari

1 vastaus artikkeliin “Ammattilaiseksi kirkon auttamistyöhön?”

  1. Ihana ja kaunis pohdinta auttamisen ammattiin kasvamisesta. Erityisesti kiinnittyi huomio tähän lauseeseen:
    ”Kristilliseen lähimmäisenrakkauteen liittyy ajatus siitä, että jokainen on Jumalan luoma ja Jumalalle rakas. Haluaisin nähdä jokaisen ihmisen tällä tavoin, myös itseni.”

    Liked by 2 people

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s